Transu lensi taivaaseen

Alkukesän aikana valmistelin varttitunnin mittaisen katusoitto-ohjelman. Aikomuksenani oli kierrellä pitkin Eteläistä Suomea asuntovaunun kanssa, esiintyä päivisin ja ulkoilla iltaisin. Uuden setin muotoilin hieman menevämmäksi kuin aikaisemman, jotta se sopisi paremmin kaupungin kiivaaseen rytmiin. 

Kesän taittuessa heinäkuuhun lähdimme matkaan. Vielä retkemme alkupäivinä, automme jo kiidättäessä meitä Etelään, harsin katusoittopukuani kokoon. Suhautimme Oulun ja Kalajoen kautta Poria kohti. Näkökentässä väreilivät vilvoittava ja suolainen meri sekä paahteiset kesäpäivät. Mutta kuinka ollakaan! Yht´äkkiä autostamme kuului räminää sekä ryskettä ja menopelimme sammui. Rotisten ja paukkuen Transumme vieritti meidät vapaalla vielä huoltoaseman parkkipaikalle ja jämähti siihen. Ovet reväyttäen auki hyppäsimme ulos autosta. Ringissä raavimme päitämme ja kurkistelimme huuli pyöreänä konepellin alle. Niinpä se vain täytyi myöntää, että Transu ei enää jaksanut pidemmälle. Ja joitain vuosiahan se olikin jo meitä kuljettanut. Se oli tullut meille isän heräteostoksena. Hän oli solminut autokaupat saadessaan kolme Michael Jackson-fanipaitaa kaupanpäällisiksi. Transullamme oli tapana hörpätä pentsiiniä ryystäen äänekkäästi, röyhtäistä juotuaan tankin täyteen menovettä. Kukapa olisi viime tankkauksella arvannut, että Transu ei enää polttoainetta kurkkuunsa kulauttaisi? Näin ne suunnitelmat muuttuivat. Sinä päivänä Transu lähti pakujen taivaaseen ja me autokauppoihin. Seuraavat auringon nousut ja laskut koputtelimme vaihtoautojen pohjia kokeillen, että karisiko sieltä kovin ruostetta. Kuljimme jalan, eikä meillä ollut noina päivinä muuta kuin aikaa. 

Katusoitin satunnaisissa paikoissa; leirintäalueilla, parkkipaikoilla ja toriaukioilla. Kuljin siellä sun täällä ja katselin muita katusoittajia. Ihmiset suhtautuivat katuesiintyjiin eri tavoin. Aikuisilla oli tapana porhaltaa ohitse. Päivän valjettua aurinkoon uskaltautuneet lapset äkkäsivät katujen kummallisuudet hyvin pian. Aikuisten taluttaessa heitä eteenpäin he katselivat jälkeensä ja ihmettelivät.

Viimein sopiva auto löytyi. Se oli voimiltaan kuitenkin eri luokkaa kuin Transu, eikä se tykännyt erityisemmin vetää asuntovaunua. Käänsimme uuden automme keulan kohden Pohjoista ennen kuin matkamme oli edes kunnolla ennättänyt Eteläisen Suomen hulinaan. Autossa matkustaessani takaisin kotiin, raavin varpaideni väliin kerääntynyttä hiekkaa Yyterin aukeilta rannoilta. Sormieni kynsien alla pienet tikut pistelivät kipeästi. Ne muistuttivat minua matkamme lämpimistä kesäöistä, kun hiivin ruusupuskiin viemään siileille vettä.

Transu flew to the heaven

At the beginning of summer I prepared a quarter-hour set to play on streets. I had planned to tour around Southern Finland with my caravan, busk by day and get some fresh air in the evenings. To fit in with the beating rhythm of cities I gathered my new set a little bit wilder than the previous one.

As the summer reached it´s half we set off to the road. On the first days of our trip, when our car was already taking us to the South, I was still making the last-minute-adjustments to my costume. We drove through Oulu and Kalajoki towards Pori. In my sight loomed refreshing and salty sea and hot summer days. But like all the good things end, so did our trip. Suddenly our car, Transu, died. By shifting into neutral gear Transu managed to move to the parking area of a gas station and stopped there. It did not have strength to go any further. And for years it had served us. Back then, dad had purchased it without thinking or planning. It had simply been his impulse buy. He had made a good bargain and even got three Michael Jackson fan T-shirts on the house. Transu had charisma. It drank petrol loudly and burped after refueling to say thank you. Who would have guessed after the last fill up that Transu would not chug juice anymore? On that day Transu flew to the heaven and we went to look for a new car. The following days we spent test driving and checking  bottoms of old cars to see if there was much rust under there. We travelled by feet and had nothing but time.

I performed in random places; at campsites, parking areas and open markets. Wandered around here and there and listened to other street musicians. Folks reacted differently to street performers. Grown-ups usually hurried past. As the time entered around noon also children ventured outside. They paid attention to almost everything they saw. As adults walked them forward, they looked back and wondered. 

Finally we got a new car but it did not like to pull the caravan. It´s engine power was just too far out of Transu´s league. So we turned our noses towards the North before we had even got a great taste for the very South. In the car, on the way home, I brushed the sand off my toes which was still clinging on after leaving the beach of Yyteri. Little prickles under my finger nails hurt. They reminded me of warm summer nights when I took water to hedgehogs under rosebushes.